Uusi tuttavuus

Päivä preerialla oli lämmin. Ehkä turhankin lämmin tammalle, joka oli taittanut matkaa pitkälti pohjoisesta. Uuteen laumaan pääseminen tuli hyvään aikaan, sillä myös pedoilla on pentuja ja ne ovat liikkeellä vinhemmin kuin syksyllä tai keväällä. Keväällä petojen pennut juovat vielä emänsä maitoa, mutta nekin kasvavat ja tarvitsevat jotain ravitsevampaa. Hevosten varsojen on niinikään kehityttävä samassa tahdissa pystyäkseen juoksemaan lauman mukana pakoon vaaran tullessa.
Kultatähdeksi nimetty tamma oli kulkenut pitkän aikaa veden tuoksun perässä ja oli saavuttanut lauman lähellä jokea. Lauman johtaja vaikutti vihamieliseltä, eikä kurinpitokaan ollut mitenkään järjestelmällisen oloista. Milloin mitenkin jossakin joku sai ympäri korvia kookkaan oriin toimesta. Vainoharhainen asemansa puolesta sen ei onneksi tarvinnut olla, kukaan ei voi olla niin tyhmä että yrittäisi haastaa noin erikoisen voimakkaan hevosen. Kuitenkin tämä oli hyväksynyt Kultatähden laumaan, mistä tämä oli hyvin kiitollinen. Ainakin vielä Kultatähti yritti pysytellä hieman sivussa muista hevosista, että voisi seurata, mikä on tämän lauman arvoasteikko. Tähän mennessä ei vielä kukaan ollut tullut näyttämään, missä tamman paikka lauman hierarkiassa olisi, ja sillä hyvä, sillä ainakaan vielä Kultatähdestä ei matkana takia olisi nahistelemaan edes keskinkertaisista ruokapaikoista.
Kultatähti upotti turpansa veteen ja veti pitkiä siemauksia vedestä, joka oli kylmää ja säkenöi keskipäivän auringon valossa niin että silmiin sattui. Siitä oli kauan kun se sai juoda yhdellä kertaa vatsansa täyteen ilman, että olisi tarvinnut välillä katsella ympärilleen petojen varalta. Kuumotus helpotti pikkuhiljaa ja hiki alkoi kuivua kangistaen karvat kutiavaksi kuoreksi. Rauha-joen rannalla oli hevosten ja muiden eläväisten tallomaa aluetta, jossa olisi hyvä piehtaroida matkan rasitukset pois. Vedessähän olo olisi myös helpottunut, mutta Kultatähti vältti vedessä uimista viimeiseen asti menneisyydessä tapahtuneen tulva-aikaisen välikohtauksen vuoksi. Juomisen jälkeen Kultatähti voisi keskittyä hoitamaan itsensä siihen kuntoon, että jaksaisi taas pirteästi matkata lauman mukana tarpeen vaatiessa.
Varmistuttuaan ettei kukaan kiinnittänyt tammaan huomiota tai käyttäytynyt epäilyttävästi, se uskaltautui pitkästä aikaa pyörähtämään pari kertaa pölyisessä maassa. Pölyn ravistelu herätti parin hevosen huomion mutta ne eivät reagoineet Kultatähden kieriskelyyn millään tavalla. Nyt kun pahin jano oli sammutettu, Kultatähti katsoi ympärilleen. Lauma oli keskikokoinen ja tiivis, ei ollenkaan hajanainen ja hevosten paikat laumassa olivat verraten selvät. Rauhallinen lauma toimi järjestelmällisesti vaihtaen välillä ruokapaikkoja käyden toisinaan juomassa palanpainikkeeksi vettä. Pari nuorta orivarsaa nahisteli leikkisästi keskenään valmistautuen iän mukana tulevaan koitokseen, nimittäin lauman ja tammojen valloitukseen. Lähellä Kultatähteä seisoi ori, ruunikko ja kevytrakenteinen. Se ei pärjäisi kovin pohjoisessa, jos kuivuudet valtaisivat preeriat. Ori söi ahnaasti vihreää ruohoa ja tuntui olevan kovin ajatuksissaan. Paarmat olivat tähän aikaan vuodesta ja päivästä erityisen pahoina, tuultakaan ei ollut kuin nimeksi asti. Orilla oli ohut ja herkkä iho eikä hevonen tietenkään ollut mielissään näistä lentävistä verenimijöistä. Häntä huitoi ahkeraan, koivet nousivat vähän väliä ja kerran ori säpsähti yhden paarman puraistessa ryntäistä ja heitti päänsä rinnuksiin karkottaakseen lentiäisen.
Jano vaivasi tammaa yhä. Se heräsi ajatuksistaan yhden paarman puraistessa sitä nenäpiistä. Se kääntyi takaisin joen puoleen ja joi jälleen kerran hitaasti nautiskellen jokaisen kylmän kulauksen valuessa kurkkua pitkin levittäen helpottavaa viileyttään koko kehoon. Sokaistuneena veden kirkkaudesta se ei havainnut, että lähistöllä oleva ori, joka ei tuntunut aluksi kiinnittävän huomiota uuteen tulokkaaseen, oli kävellyt aivan tamman sivulle ja kosketti tätä turvalla sään kohdalle. Kultatähdelle tämä oli arvaamaton ja varomaton liike vieraalta hevoselta, vaistojensa mukaisesti se kiljahti äänekkäästi varoituksen, joka sai osan lauman hevosista säpsähtämään. Se kääntyi nopeasti takamus oriiseen päin ja potkaisi. Tamman kintereet osuivat ruunikon oriin vatsan alle ja kuului matala kumahdus. Kultatähti hyppäsi veteen ja kahlasi sitä pitkin muutaman metrin päähän oriista ja jäi katselemaan hevosta, joka oli selvästi ihmeissään tamman kiukkuisesta reaktiosta. Se ei vaikuttanut olevan pahoillaan siitä että Kultatähti potkaisi sitä. Kultatähti nousi takaisin rannalle ja tuijotti oritta. Se ei edes huomannut että suurin osa laumalaisista oli jäänyt katsomaan uuden jäsenen hortoiluja.
”Älä ikinä tee tuolla tavalla, kuulitkos! Ei tuollaisia äkkinäisiä, varoittamattomia liikkeitä, ne ovat pelottavia, ettäs tiedät!” Tamma kiljui närkästyneenä. Enempää se ei sanonut vaan pysähtyi miettimään. Tällainen käytös tarkoittaisi auttamattomasti silmätikun mainetta.
No niin, hienoa! Ensimmäinen joka tulee ihan selvästi ystävällisellä mielellä tutustumaan ja minä päätän ystävällisesti potkaista. Nyt korjaa tämä tilanne ja äkkiä, tai et ikinä pääse perille, miten mikäkin asia kulkee tässä laumassa, Kultatähti tuumi. Parempi oli sanoa edes jotain.
”Kuule, olen pahoillani äskeisestä, olen vain uusi täällä ja aiemminkin olen elänyt yksin, joten olen hieman...herkkänä juuri nyt. Tai no, olen aina herkkänä, mutta olen joka tapauksessa pahoillani”, Kultatähti sanoi hieman katuvalla äänellä.

Kiukustunut hörähdys karkasi tumman oriin kurkusta. Musta häntä piiskasi noiden sietämättömien öttiäisten pörrätessä sen kyljillä. Jääprinssi vihasi lämpimiä ja tuulettomia päiviä – paarmat olivat sitkeitä verenimiöitä ja oriin hermot olivat moneen otteeseen olleet koetuksella. Nuo samperin siivekkäät eivät yksinkertaisesti halunneet jättää sitä rauhaan, ei vaikka kuinka hännällä tai jaloilla huitoi. Laiduntaminen ei näyttänyt olevan kaikista paras vaihtoehto näin kuumina päivinä, mutta mieluummin se pysyi paikallaan kuin kirmasi ympäri lauman reviiriä. Siinä saisi vielä lämpöhalvauksen ja mukavan janon.

Muutama viikko oli kulunut oriin liittymisestä ja lauman sisälle oli kulkeutunut uusia turpia – Jääprinssi oli erittäin halukas tutustumaan uusiin nelijalkaisiin. Se tahtoi kuulla tarinoita toisten synnyinmailta ja jakaa omia kokemuksiaan. Onnekseen orii oli havainnut uuden hevosen, tamman hajusta päätellen, joka parhaillaan joi ahkerasti kirkasta vettä rauhallisesti virtaavasta joesta. Kullanvärinen karva hohti kauniisti auringossa, mikä sai Jääprinssin vilkuilemaan tamman suuntaan. Se ei viitsinyt rynnätä toisen luokse, minkä se olisi kyllä mielellään tehnyt, vaan tyytyi ensin tarkkailemaan toista vähän matkan päästä. Tamman vilkuillessa ympärilleen Jääprinssi kiinnitti eriparisilmänsä tammaan ja nosti tumman päänsä ylös. Se vilkuili ympärilleen ja varmisti ettei Johtaja vain olisi lähistöllä. Jääprinssi aikoi pitää seuraa tuolle kullanväriselle tammalle – ei kuitenkaan Johtajan silmien alla. Korvat kääntyilivät sivuilla sen kuunnellessa lauman ääniä, mutta pian ne osoittivat suoraan tammaa kohti. Orii ojensi päätään hieman tammaa kohden ja veti kuumaa ilmaa syvälle keuhkoihinsa. Tamma ei haissut mitenkään vakavalle, joten mikään ei estänyt sitä lähentymästä. Vaaleat jalat astuivat eteenpäin – matkaten kohti tammaa, joka joi edelleen.

Jääprinssi kiersi tamman sivulle ja kosketti ystävällisesti tämän sääkää. Ystävällisen hörähdyksen sijaan kimeä varoitushuuto täytti oriin korvat. Orii kohotti päätään yllättyneenä ja oli hörähtämässä kun tunsi voimakkaan ja kipeän vatsansa alla. Matalan äänen saattelemana orii ponkaisi taaksepäin hirnahtaen loukkaantuneena että yllättyneenä. Potku ei kuitenkaan tuntunut murtaneen mitään, mutta kipeää ja varsin selkeän viestin se oli jättänyt. Se oli lähestynyt toista liian tuttavallisesti, mikä sai Jääprinssin jäämään rannalle. Tamma oli hypännyt veteen josta se mulkoili Jääprinssiä varsin kiukkuisena. Kipu säteili vielä oriin kyljessä ja alavatsa olisi varmasti hellänä muutaman päivän. Orii tuijotti edelleen tammaa, joka oli noussut vedestä. Kohtaus oli näyttänyt hertättävän huomiota laumassa ja kiukkuisena Jääprinssi hirnahti sitä kohden, saaden hevoset jatkamaan toimiaan.
”Älä ikinä tee tuolla tavalla, kuulitkos! Ei tuollaisia äkkinäisiä, varoittamattomia liikkeitä, ne ovat pelottavia, ettäs tiedät!”, tamman kiljunta sai oriin perääntymään nopeasti. Se laski päänsä pahoittelevasti alemmas ja tutkaili tammaa tarkemmin. Sieraimet värähtelivät vieläkin laajentuneina äskeisestä kohtauksesta. Orii oli juuri aukaisemassa suutaan, mutta tamma kerkesi ennemmin;
”Kuule, olen pahoillani äskeisestä, olen vain uusi täällä ja aiemminkin olen elänyt yksin, joten olen hieman...herkkänä juuri nyt. Tai no, olen aina herkkänä, mutta olen joka tapauksessa pahoillani”, katuva ääni sai Jääprinssin nostamaan päätään ylemmäksi. Rohkaiseva hymy kohosi tummille huulille.
”Eihän tuo mitään, olisi pitänyt ajatella että laumassa saattaa olla hieman herkempiä sielujakin. Tulin tervehtimään liian tuttavallisesti, joten anteeksi siitä”, orii sanoi ja astui askeleen lähemmäs korvat tammaa kohden suunnattuina.
”Kuitenkin, hauska tavata ja tuo oli aika mojova potkaisu”, Jääprinssi sanoi naurahtaen ja ikäänkuin nyökkäsi tammalle tervehdykseksi.

/Nauttikaamme laatutekstistä :'DDD/

Kultatähti tutkaili vierasta oritta vielä hetken. Ilmeisesti hyväntahtoinen lämminverinen, tamma arveli. Se käveli lähemmäs tuota hevosta, mutta jäi kuitenkin vähän matkan päähän – ihan vain varovaisuuttaan. Kultatähti oli mielissään siitä, että ori halusi yhä tutustua uuteen hevoseen, vaikka tämä ensitöikseen olikin jysäyttänyt tältä kupeet kipeiksi. Kultatähti heilautti turpaansa vaiteliaasti ja puhalsi ilmaa sierainten kautta hyväksyvästi, kuin vastaanottaakseen tervehdyksen.
”Tämä ei yleensä ole minun tapani tervehtiä toisia, mutta viime aikoina olen joutunut olemaan hieman varuillani. Myös muiden hevosten vuoksi”, Kultatähti sanoi hiljempaa, yhä hieman nolona tapauksesta.
”Mukavaa, että haluat silti tutustua ihan ystävällisessä mielessä. Yleensä olen vain saanut kirjaimellisesti turpiini, sillä joidenkin egoa se yksinkertaisesti kasvattaa, jos saa välillä vähän mäiskiä muita. Minä kun...tuota...en ole kovin...noh, lauman ylemmistöä.”
Kultatähti puristi huulensa yhteen ja heilautti päätänsä alaspäin, nyökäten. Jos ori arvelee, ettei sen ole hyvä olla tällaisessa seurassa, se on hyvä tehdä selväksi heti. Kuitenkin vieras hevonen vaikutti siitä mukavalta, ettei ole itseään alempiarvoisten kimpussa. Jos tämä sattuisi kuulumaan ylempään eliittiin, Kultatähdellä voisi olla jopa mahdollisuuksia tässä laumassa.
Kultatähti kumartui rapsimaan etujalastaan irti oikein tuhdin kokoisen paarman. Ainakaan tämä pörisijä ei pääsisi jatkamaan sukuaan Kultatähden avulla. Tamma havaitsi rentoutuneensa yllättävän äkkiä. Se saattoi johtua matkan rasituksista, tai siitä, että tämä lauma vaikutti todella rauhalliselta, eikä tarvinnut jatkuvasti pelätä että, joku syöksyy niskaan jos erehtyy kymmentä metriä lähemmäs. No Johtaja nyt oli asia erikseen, melkoinen kiukkupussi, mutta tamma arveli säästyvänsä enemmiltä löylyiltä jos vain piti matalaa profiilia. Mutta se ei onnistuisi jos juttelisi vieraan oriin kanssa Johtajan nähden. Onneksi se piti partiota hieman kauempana.
”Kuule, sinun sietäisi olla varovainen. Tarkoitan, jos tuolla lailla tulet lauman tammoja kohti. Ja jos tulet noin tuttavallisesti vieraisiin tammoihin tutustumaan, niin kuinka läheisessä kontaktissa oletkaan muiden kanssa. Jos Johtaja näkee – ja minusta hän on aika...kiukkupussimainen – niin voi olla, että saat vielä selkääsi.”

//Haa, tulikin vähän lyhyempi. Kivat vaihtelut. No jaa...//

/Anteeksi kesto!/

Orii hymähti tamman astellessa lähemmäs. Tamma toden totta ei ollut tottunut seuraan, mutta Jääprinssi ei antanut asian häiritä itseään. Kunhan tamma ei repisi tältä ihonpalasta pois, se pysyisi varsin rauhallisena.
”Tämä ei yleensä ole minun tapani tervehtiä toisia, mutta viime aikoina olen joutunut olemaan hieman varuillani. Myös muiden hevosten vuoksi”, tamman äänessä kuului nolostus. Jääprinssin eriväriset silmät tuikkivat ymmärtävästi ja orii otti yhden rohkean askeleen tammaa kohden.
”Mukavaa, että haluat silti tutustua ihan ystävällisessä mielessä. Yleensä olen vain saanut kirjaimellisesti turpiini, sillä joidenkin egoa se yksinkertaisesti kasvattaa, jos saa välillä vähän mäiskiä muita. Minä kun...tuota...en ole kovin...noh, lauman ylemmistöä.” Jääprinssi kohotti kulmiaan yllättyneenä. Orii ei ollut kertaakaan ajatellut omaa egoaan mennessä juttelemaan toisten laumalaisten kanssa. Itse asiassa orii ei ollut mitään tietoa missä asemassa se itse oli laumassa. Se kyllä sieti toisia oreja, kunhan ne eivät tulleet hampaat irvessä kohti.

Uhkaavan iso surina sai Jääprinssin huomion herpaantumaan tammasta. Se käänsi päänsä kylkeään kohden ja huitaisi hännällään laskeutuneet verenimijät pois. Surina kuului tamman puolelta ja kiitettävän kokoinen paarma päätyi tamman leukoihin. Ilkeä pistos kyljessä sai sen heilauttelemaan häntää tiuhempaan tahtiin tummien korvien painuessa hetkeksi niskaa vasten.
”Että osaa olla ärsyttäviä”, se mutisi lähinnä itsekseen ja huitaisi takajalallaan tervettä kuvettaan. Toinen puoli oli vieläkin herkkä, mutta varsinainen jomotus oli jo kadonnut.

Kauempaa kuului hirnahduksia. Jääprinssi vilkaisi taakseen etsien tummaa hahmoa, jota ei kuitenkaan näkynyt. Oriilla ei sinänsä olisi mitään ongelmia vaikka johtaja näkisikin sen. Ei Jääprinssi ollut omasta mielestään tehnyt mitään kiellettyä.
”Kuule, sinun sietäisi olla varovainen. Tarkoitan, jos tuolla lailla tulet lauman tammoja kohti. Ja jos tulet noin tuttavallisesti vieraisiin tammoihin tutustumaan, niin kuinka läheisessä kontaktissa oletkaan muiden kanssa. Jos Johtaja näkee – ja minusta hän on aika...kiukkupussimainen – niin voi olla, että saat vielä selkääsi.” Orii käänsi katseensa takaisin tammaan ja naurahti hyväntahtoisesti.
”Näh, enhän minä tee mitään kiellettyä, juttelen vain”, se sanoi ja kallisti päätään.
”Selkääni varmasti saisin, mutta siksipä pitää olla varovainen. Toiseksi minua ei kiinnosta ajatella että tekisin jotain muuta kun juttelisin kanssanne”, orii huomautti ja huitaisi hännällään kylkiään.

Kultatähti

Kultatähti meni hieman hämilleen oriin ilmaistua tahtonsa jutella tämän kanssa. -Melkoinen Casanova..., Kultatähti tuumasi ja olisi varmaan punastunutkin jos olisi siihen kykeneväinen. Kai ori tiesi mitä teki, pitäisi olla päästään vialla ellei tajuaisi väistää Johtajan pyynnöstä. Tai no, pyynnöstä ja pyynnöstä, käskystä oikeastaan. Kaiken varalta Kultatähti äkkiä katsahti ympärilleen, ei olisi mukavaa jos Johtaja änkeäisi väliin kesken kaiken, juuri kun tamma olisi saanut uudesta laumasta itselleen tuttavan, ellei vallan ystäväksikin voisi kutsua.

”Hm...kiitos. Voisin sanoa jopa olevani imarreltu, ellei se kuulosta liian fiiniltä. Yleensä minuun ei kiinnitetä mitään huomiota, ja siihen oikeastaan olen tyytynytkin ja siten säästynyt pahemmalta. Olet oikein mukava, itse asiassa. Sinulla taitaa olla täällä paljon ystäviä? Minä...” Kultatähti keskeytti puheensa ja seisahtui. Pää nousi ylöspäin tarkastelemaan maastoa. Ori katseli yhä tammaa kuin odottaen että tämä lausuisi sanottavansa loppuun. Niin ei tapahtunut, vaan Kultatähti käänteli korviaan ja haisteli ilmaa. Jotain vaarallista oli lähettyvillä.

”...Täällä on jokin. Peto. Lähellä...!” tamma mutisi puoliääneen ja alkoi tepastella hermostuneena paikallaan. Kukaan muu ei tuntunut haistavan tätä hajua, kaikki söivät verkkaisesti hännät huiskien, ilman minkäänlaista noteerausta lähistöllä piilevästä vaarasta. Kultatähden turpa kääntyi vastatuuleen. Haju tuli sieltä. Kauempana, joen ylävirrassa, rantaan oli tullut susi. Vanha ja yksinäinen, se oli pusikon varjossa ja joi vettä katsellen samaan aikaan vastarannalla parin sadan metrin päässä olevia hevosia.
”Täällä on PETO! Varokaa! Paetkaa! Se SYÖ MEIDÄT!” Kultatähti alkoi kiljumaan kimeällä äänellä. Sekunnin murto-osassa koko lauma säpsähti. Hännät korkealla ne alkoivat juosta ristiin rastiin rantaa, sillä kukaan ei ehtinyt katsomaan missä tuo peto oli. Kaikki etsivät johtajatammaa, Kotkaa, joka veisi heidät pois vaaravyöhykkeeltä. Korkea hirnunta valtasi lauman ja Kultatähti ei tiennyt yhtään mitä tehdä. Lauman perässä kuului mennä, mutta mitenkäs sitten, kun lauma ei mennyt yhtään mihinkään? Se ei voinut kuin tepastella paikallaan hermostuneena.
”Mitätehdäänmitätehdäänmitätehdään....!?” Kultatähti hoki kauhuissaan. Ori katsoi tammaa ihmeissään eikä ilmeisesti oikein hoksannut mitä tässä kolmen sekunnin aikana ehti tapahtua.

Yhtäkkiä koko lauman hermostus laantui. Eihän tuo nyt ollut yhtään käytännön mukaista! Varoitus tuli, silloin paetaan! Kaikki pysähtyivät ja jäivät katsomaan ihmeissään Kultatähteä, joka edelleen vauhkosi paikallaan. Kohta joukosta taapersi isomman puoleinen, tummanrautias tamma liinakon tammavarsansa kanssa. Matami pysähtyi Kultatähden eteen, joka lopetti sekoilunsa ison varjon langetessa tämän ylle. Kultatähti nielaisi.
”Senkin houkka! Mitä tarkoitat pelästyttämällä lauman tuolla tavalla ilman syytä!?”
”Minä vain...” Kultatähti yritti puolustautua.
”Hiljaa, kun minä puhun!” tamma karjaisi niin isoon ääneen että taustalla seisonut tilannetta seurannut lauma säpsähti.
”Tuo peto on vaaraton. Se on kaukana, se on yksin, se on vanha ja raihnainen, eikä susi tule veteen, kyllä sinun kuuluisi se tietää, senkin...ala-arvoinen letukka!” Laumasta kuului hiljaista yninää. Ilmeisesti kyseinen, varmaankin hyvin korkea-arvoinen tamma ei aikoihin ollut antanutkaan kuulua itsestään näin kovasti. Liinakko tamma katseli emänsä takaa varovasti tämän läksyttäessä alistuneen näköistä Kultatähteä, joka pakitti tummanrautiaasta tammasta oriin ryntäisiin kiinni. Oriin onneksi Kultatähti itse ei kiinnittänyt kosketukseen huomiota, tai se olisi saattanut potkaista vahingossa.

”Ja nyt, joka ikinen teistä, jatkaa touhujaan, eikä kuuntele tätä hepsankeikkaa enää!” tamma huusi taaksensa. Laumasta vain pari lähti takaisin syömään, muut halusivat tietää, miten tämä show päättyisi.
”Ja anna olla viimeinen kerta, kun teet vääriä hälytyksiä. Tiedä se, että minä olen hyvin korkeassa asemassa tässä laumassa. Jos tämä toistuu, kerron sinusta Kotkalle ja Johtajalle, ja sinä lennät tästä laumasta nopeammin kuin haukka preeriakoiran perään. Ymmärrätkö? Sylkisin päällesi jos osaisin!” iso tamma katsoi tuimasti Kultatähteä joka ei kyennyt edes vastaamaan moisen paineen alla. Tuhti tamma kääntyi ympäri ja lähti kävelemään ryhdikkäästi tiehensä.
”Tule, Tähkäpää! Meidän ei ole soveliasta liikkua tällaisessa seurassa.” tamma huikkasi varsalleen, joka otti yhtä ryhdikkään asennon kuin emällään ja alkoi korkein askelin ravata tämän rinnalla.
”Oivallista, Tähkäpää! Sinusta tulee vielä jotain suurta, toisin kuin...” tamma kääntyi vielä kerran katsomaan Kultatähteä, joka edelleen oli poissa tolaltaan äskeisestä, tuhahti, ja jatkoi varsansa kanssa matkaa. Lauma katseli vihaisesti Kultatähteä jupisten tämän tekosesta. Laumasta astui esille lehmänkirjava nuori tamma, Kultatähteä nuorempi mutta selvästi henkisesti tätä kypsempi.
”Kaarna-mamma on oikeassa. Jos tämä toistuu, sääntöjen mukaan saat lähteä. Varoitus tulee tehdä, mutta siitä tulee tiedostaa korkeammalle taholle, joka analysoi pedon tai petojen vaarallisuuden. Ei ole sinun tehtäväsi komentaa laumaa matkaan. Toivottavasti ymmärrät sen nyt.” se sanoi.

”Ymmärrän, ymmärrän, ei huolta...” Kultatähti sai viimein ynistyä. Laumalaiset alkoivat hajota kukin omalle taholleen ja jatkaa keskenjäänyttä ruokailuaan. Joku mutisi ruoansulatushäiriöstä, minkä tämä kohtaus oli saanut aikaan, ja Kultatähti kääntyi oriin puoleen joka katsoi tätä hieman hämillään, ehkä vähän myötätuntoisenakin.
”Voi ei...! No...tällainen minä olen. Vähän höntti...” Kultatähti sanoi pahoittelevasti oriille. Kauempana seissyt Kotka-tamma oli tullut katsomaan hälyä ja huomasi heti syyllisen. Se katsoi Kultatähteä ilmeettömästi ja kääntyi pois. Toivottavasti nyt ei tullut laumasta lähtö. Onneksi Noki ei ollut paikalla, siitä olisi tullut turpasaunat.