Wind whispering your name

~ Taateli tänne. ~

Hiljainen töminä voimistui voimistumistaan ukkosenpaukkeeksi säikäyttäen kaksi arojänistä takaisin koloihinsa. Ne uskaltautuivat kurkistamaan ulos vasta, kun paukkeen aiheuttaja, punertavankirjava mustangitamma, oli jo kadonnut seuraavan ruohomätäsmutkan taakse.

Tulikukka ravisti päätään ja loikkasi rusakon verran ilmaan jatkaen samoin tein innokasta pukkilaukkaansa ilman ilmeistä syytä riehua moisella tavoin. Hallakonkirjava vain sattui olemaan sillä päällä, että kunnon pukkilaukka teki poikaa ja saihan sillä kärpäsetkin jätettyä taakseen.
Lopulta Kukka kuitenkin jarrutteli itsensä ensin liitävään raviin, sitten kevyeen käyntiin ja lopulta tamma seisahtui aloilleen haistelemaan ilmaa ja hengittelemään tasaisesti uuden kotinlaumansa maailmaa. Kauempana hän erotti lauman muiden tammojen ja oriiden siluetit, mutta villikko oli tuntenut olonsa liian kiusalliseksi pysytelläkseen näiden seurassa kovinkaan kauaa. Kaipa hän vain oli tottunut olemaan yksikseen tai sitten tottumiseen menisi hieman enemmän aikaa. Olipa asia niin tai näin, Tulikukka kumartui laiduntamaan korvat sinne tänne heilahdellen ja nautti rauhasta ja leppoisesta tuulesta harjassaan.

Aamuaurinko oli lämmittänyt preerian hellivän lämpöiseksi - siis ei liian kuumaksi. Ruoho oli vielä aamukasteesta kosteaa, ja se maistui hyvin vanhalle, harmaalle orhille, joka oli ajautunut syömään herkullista ruohotuppoa hieman sivummaksi muusta laumasta. Lentiäisetkin alkoivat jo heräillä tähän aikaan aamusta, mutta ainakaan vielä niistä ei ollut riesaksi asti. Hännänheilautus silloin tällöin riitti pitämään pöristelijät poissa toistaiseksi.

Tulenhenki heilautti korviaan ja harjaansa ja korskahti. Aamuhetki kullan kallis, tai ainakin maukas, kulta kun ei hevosia paljon kiinnostanut. Aamu oli kirkas ja yöllä olleet pilvet alkoivat rakoilla. Päivästä tulisi kaunis - vai tulisiko sittenkään? Aivan kuin ukkonen olisi jyrähtänyt. Kuinka vanha konkari olisi näin paljon sään ennustuksesta erehtynyt? Vaan eipäs se mikään ukonilma ollutkaan! Vanha ori nosti päätänsä ja kuulosteli. Missään ei sadetta tai myrskyä enteileviä pilviä ollut. Tulenhenki käänsi päätään ja näki takanaan kirjavan tamman juoksemassa lujaa vauhtia niin että tanner tömähteli. Välillä nuorikko potkaisi korkealle ilmaan mutta rauhoittui pian nauttimaan kasteen raikastamaa ruohoa.

-Tuossapa pirteän oloinen tuttavuus, Tulenhenki tuumasi. Ehkä oli ihan hyvä tehdä tuttavuutta, tuskin Johtaja sitä pahakseen pistäisi, kun oli ensimmäisessä kohtaamisessa osoittanut kunnioitustaan ja luottamustaan uutta-vanhaa, vanhaa-uutta laumanjäsentä kohtaan. Tulenhenki kääntyi ja käveli tamman luo, joka ahmi ruohoa hyvällä ruokahalulla.
"Olehan varovainen tyttöseni, ettei tuossa vauhdissa ja pukittelussa selkä revähdä. Minulle kävi kerran niin, ja jouduin kävelemään selkä köyryllä monta päivää!" Tulenhenki naurahti reippaasti.