Viima

VIIMA
LEMPINIMET Tuulispääksikin tammaa on kutsuttu
SUKUPUOLI tamma
ROTU mustangia, painttia sekä amerikanravuria
IKÄ noin 6 vuotias



ULKONÄKÖ
Viima on parhaassa iässään ja se näkyy voimakkaasti myös ulospäin. Rakenteeltaan tuo on kuin suunniteltu nopeaksi juoksijaksi kera jäntevän lihaksiston, eikä tuon ruumiista juurikaan ylimääräistä rasvakudosta löydykään. Säkää tammalla on noin 150 senttimetriä ja kokoisekseen kevyt painoltansa – siroksikin tuota voisi väittää. Kevytluisevuudestaan huolimatta Viima on kestävä ja nopea, ketteryydestä puhumattakaan. Tammalla on virtaviivainen ruumis kera pitkän rungon sekä lyhyehkön kaulan. Pää on vartaloon suhteuttaessa pienehkö. Viima näyttää ikäisekseen nuoremmalta, varsinkin kynityn harjaksen kanssa.

Väritykseltään splashed white, eli ”läiskynyt valkoinen” – tamma omistaa valkoiset jalat sekä kasvot. Muuten tuo on suklaanruskea kera hieman tummempien kohtien (mm. juova selässä ja valkoisten sukkien ’alta’ tuleva tummempi värialue). Harjas on tumma, lähes musta ja vasemmanpuoleisen silmän päällä on musta läiskä. Kaviot ovat beessit ja silmät hyvin vaalean siniset. Korvien sisusta on aavistuksen vaaleampaa kuin muu ruskea väritys. Vasemmanpuoleisen etujalan sukan yläpuolella on valkoinen laikku ja hartioistakin löytyy laikkuja parisen kappaletta.

Muuta erityistä huomioitavaa ovat häntä ja arvet. Viiman häntä on melkeinpä kokonaan typistetty ja harjaskin on nyljetty melko olemattomaksi käytännön syistä. Vasemmanpuoleisen lonkan takana on pari ohutta arpea, samoin vasemmanpuoleisen korvan takana. Silmien välissä on viiltoarpia.

LUONNE
Nimestäkin voi jo päätellä, ettei tämä hevonen paljoa paikallaan pidättele. Viima rakastaa menoa ja toimintaa, puhumattakaan vaaroista - sana uhkarohkea kuvailee tätä oikein hyvin. Jotta pystyy rikkomaan lauman sisäisiä rajoja, täytyy olla hemmetin itsevarma ja itsevarmuutta tällä onkin. Tosin itsepäisyydenkin vikaa taitaa löytyä.

Perus luonteeltaan tamma on kuitenkin sosiaalinen ja helposti pidettävä henkilö, tullen (ainakin yleensä) kaikkien kanssa toimeen. Tuo ei pelkää tehdä aloitetta keskusteluun vaikka puheenaihe vaihtelisikin ruohosta taivaaseen. Ystävien teko on yksi Viiman lempi puuhista ja tämä haluaakin tuntea mahdollisimman monen laumastansa. Varsin harmiton laumalainen, kunhan tähän pääsee vain tutustumaan.

On kuitenkin yksilöitä, joista Viima ei heti ensisilmäyksellä pidä. Tuolloin tamma on melko hiljainen ja yrmeä, muttei ryhdy kuitenkaan koppavaksi. Viima vastaa silloin kun tältä kysytään ja muuten ignooraa toisen olemassaolon. Jos häntä ruvetaan kuitenkin sanallisesti piikittelemään, osaa tuo antaa samalla mitalla takaisin.
Oli sitten tamma tai ori, nuori tai vanha, tämä kohtelee kaikkia tasa-arvoisesti. Viimasta löytyy pientä leikkisyyden (lapsellisuuden) vikaa, joten se viihtyy oikein hyvin itseään nuorempien kanssa. Vanhempiaan ja ylempiarvoisia kohdatessaan tamma osaa rauhoittua ja käyttäytyä tilanteeseen katsottuna asiallisesti. Viima on siis sopeutuvainen ja muuntautumiskykyinen, osaten hillitä roihuavan energian sisällään.

Yksi asia mitä Viima rakastaa yli kaiken, on juokseminen. Tämä harrastus kuuluu tamman jokapäiväiseen elämään ja mieluusti tuo laukkaa paikasta toiseen kuin kävelisi. Viiman kohdatessa erimielisyyksiä, hän mielellään ratkaisee ne leikkimielisellä juoksukilpailulla kuin sanaharkalla tai fyysisellä uhkailulla. Yksi etu myös juoksukilvassa on se, että useimmiten Viima selviytyy voittajana.

MENNEISYYS
Viiman emä oli kesytetty villihevonen, mustangin sekä paintin risteytymä ja isä taas amerikanravuri, jota ei kuitenkaan kauheasti kisoissa käytetty. Viima oli syntynyt lähinnä rahastukseen, sillä varsasta sai niihin aikoihin hyvät rahat ja tällä oli myös kohtuullisen hyvä sukuperimäkin. Varsa myytiin lähelle preeriaa yhdysvaltoihin sotilaiden ratsuhevoseksi.

Viima oli kuitenkin syntynyt luonnonoikuksi ja mitä nyt sattuisi tapahtumaankaan, kun villihevonen ja energinen ravuri risteytettäisiin keskenään. Vaati pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä, että tämä saatiin koulutettua kelvolliseksi ratsuksi. Monta pitkää vuotta tammaa käytettiin ratsuna, mutta vain lähinnä tiedusteluihin ja viestintään. Kentälle tämä oli liian arvaamaton ja epävakaa, ettei siitä kovinkaan luotettavaa ratsua olisi saatu aikaan. Nopeutta ja kestävyyttä tältä tosin löytyi ja löytyy yhä nykypäivänäkin, joten viestintään tämä oli kuin luotu. Aloittaessaan työkuvansa hevosen häntä jouduttiin typistämään ja samoin harjas oli suositeltu pidettävän mahdollisimman lyhyenä, etteivät ne haittaisi matkantekoa. Valitettavasti ihminen joka hoiti nämä sotilashevosten ulkonäölliset yksityiskohdat, ei ollut kovinkaan kärsivällistä tekoa. Vaikka Viima olikin saanut rauhoittavaa ennen toimenpidettä, se silti jaksoi reuhtoa ja pukitella kuin sielu sieti – ja typistetyn hännän lisäksi syntyi muutama muukin arpi. Tapahtuma rapisti Viiman luottamusta ihmisiä kohtaan entisestään, joten harva kykeni tällä ratsastamaan.

Noin puolisen vuotta sitten kesän kuumimpaan aikaan tapahtui onnettomuus, jonka ansiosta Viima pääsi karkuun. Keskellä kirkasta päivää leirin viereiselle niitylle oli syttynyt tulipalo, joka levisi uhkaavasti kohti leiriä. Vaikka liekkimerta yritettiinkin sammuttaa, se oli jo riistäytynyt käsistä ja ihmiset ensisijaisesti pelastivat itsensä, vasta sitten tulivat lemmikit. Korkea liekkimeri oli kuitenkin niellyt jo puolet leiristä, eikä hevosia olisi ehditty pelastamaan.
Hevoset – Viima mukaan luettuna – pillastuneina reuhtoivat päitänsä jotka olivat naruihin sidotut. Lopulta liekit nuolivat naruja ja paniikki valtasi hevoset. Kuin silkkaa onneaan Viiman naru oli katkennut tulen polttaessa sen poikki ja tamma lähti laukkaamaan leiristä poispäin niin lujaa, kuin jaloiltaan kykeni. Jos naru olisi katkennut muutamia sekunteja liian myöhään, liekkimeri olisi saartanut hänet ja niellyt mukanaan.
Viima ei katsonut taakseen, mutta saattoi vain kuulla mieltä painavat hevosten kiljahdukset takanaan.

Puolisen vuotta Viima eleli yksinään, lähestyen askel askeleelta kohti hevoslauman asuttamaa preeriaa. Tamma oli elämänsä kunnossa ja siksi ehkä selviytyikin yksinään, mutta enimmäkseen luontainen vietti selviytyä ajoi tuota eteenpäin. Uuvuttavan matkan jälkeen Viima löysi tiensä preerialle – ehkä täältä löytyisi hänelle uusi koti?

TAPAHTUNUTTA
- Sateen tuomat muutokset (liittymispeli)
Puolen vuoden yksinolon jälkeen Viima tapasi lauman johtajaorin, synkkänä ja sateisena päivänä. Olisiko tämä se tilaisuus, mitä Viima on odottanut?

SUHTEET
Vihatut: -
Tavatut/tutut: Johtaja (Noki)
Ystävät: -
Ihastus: -

Pelaaja: Nut