Liittyminen: Ron (loppunut)

[[ Takare tänne Ron-varsan kera, thanks. ]]

Sade ropisi hiljaa kuivaa maata vasten muuttaen sen hitaasti mudaksi ja erilaisiksi liejuiksi. Suuri, musta ori asteli ylväästi ja tyytyväisenä raskaiden vesipisaroiden ja kevyen sumun seassa välittämättä lainkaan litisevistä äänistä joita syntyi aina sen nostaessa kavion seuraavaan askeleeseen. Orin askellus oli varsin verkkaista ja se piti koko ajan silmällä parin sadan metrin päässä laiduntavaa laumaa. Kaikesta laumalaisiinsa kohdistuvasta välinpitämättömyydestään huolimatta ori oli helpottunut tästä kevään - vai pitäisikö jo sanoa että kesän - ensimmäisestä kunnon sateesta. Alkukevät oli ollut hyvin kuiva ja ruokaa oli ollut epäilyttävän niukasti, vaikkei yksikään hevonen nälkää nähnytkään. Kuivien säiden vain jatkuessa oli Noki saanut kuulla jo yleensä niin tyynen Kotkankin osalta huolekkaita lausahduksia. Nyt sateet olivat kuitenkin tulleet ja parissa päivässä luonto olisi epäilemättä jo täydessä vihreään vivahtavassa loistossaan. Noki, Johtajana tunnettu, pärskäytti vettä sieraimistaan korskahduksen kera ja nyhtäisi ohimennen suuhunsa kuivan ruohotuppaan ja irvisti sen mauttomuudelle ja ennen kaikkea juuri kuivuudelle. Viikon päästä viimeistään ei olisi enää mitään ongelmaa senkään asian kanssa, jolleivat säät nyt täysin oikukkaiksi alkaisi.
Ori höristi korviaan. Kantautuiko sen korviin tosiaan jotain askeleita muistuttavaa, vai oliko se vain sateen rapsahtelua pensaita vasten? Äänen jatkuessa tasatahtisina Noki päästi nosti päänsä ja päästi ilmoille kimeän varoitushirnahduksen. Laumalaiset valpastuivat oitis ja nostivat päänsä ylös ja tähyilivät vaaran aiheuttajaa. Noki ei kiinnittänyt sen enempää huomiota muihin hevosiin vaan hirnahti nyt hiljempaa ja käskevästi kohti läheistä pusikkoa, joka näytti jo heiluvankin siihen malliin kuin se pitäisi jotain sisällään. Hiljaa mielessään ori arvuutteli mikä sieltä voisi loikata esiin. Vaaniva puuma tai muu villipeto ei olisi vahvalle ja hyväkuntoiselle orille kovinkaan suuri ongelma, mutta talviuniltaan juuri herännyt karhu olisi vakava uhka jo kokonaiselle laumallisellekin hevosia.

Ron

Piskuinen varsa juoksenteli seuraten löytämiään hevosten kavioista jääneitä jälkiä. Hiljattain alkanut vesisade oli saanut jo suurimman osan jäljistä katoamaan, mutta hajuista päätellen varsa tiesi olevansa lähempänä jälkien jättäjiä. Kauempana näkyikin jo liikettä ja pikkuhiljaa hahmot alkoivat saada muotoa ja muistuttaa hevosta. Pikkuinen hirnahti ilosta. Ei enää yksinäisiä iltoja ja pelokkaita öitä. Mikäli lauma hänet hyväksyisi! Varsa, jota myös Roniksi kutsuttiin, pysähtyi ja käänsi katseensa läheiseen pensaikkoon. Sen takana päivysti suuri ja osittain pelottavan näköinen, sysimusta ori. Ronin jalat alkoivat tärisemään ja se luimisti korviaan pelokkaasti. 'Tuonko luokse.. Tuonko luokse minun olisi mentävä..?' se ajatteli. Paikalla ei näkynyt muitakaan yhtä jylhiä ja niin johtajan näköistä tahi oloista oria, joten Ron päätteli tuon mustan komeuden olevan se oikea. Varsa tiesi, ettei se voisi suinpäin rynnätä orin luokse ja huutaa "isi!" Ei, sen täytyisi edetä varovasti ja nöyrästi. Kunnioittaen ja totellen. Silti jokseenkin määrätietoisesti varsa lähti astelemaan kohti pensaikkoa, jonka pensaat olivat reilusti sitä suuremmat. Nuoriherra ei nähnyt kunnolla eteensä ja päästessään viimein pois tuosta terävien piikkien valtakunnasta, tömähti se suoraan tuon mustan orin etujalkoihin. Ron hypähti nopeasti taaksepäin, sillä se pelästyi kovin. Se vilkuili ympärilleen kuin suurikin vaara uhkaisi sitä. Ja kyllähän sitä uhkasikin. Paljon suurempi, vahvempi ja vanhempi ori voisi helposti surmata sen, jos sille päälle sattuisi. Ron kyyristyi hieman, katsoen maahan. Varovasti, jalat yhä täristen, se nosti katsettaan tuohon suureen oriin. Varsa koetti sanoa jotain, mutta sen suusta ei tullut mitään ininää suurempaa. Pelko valtasi sen täysin.

//Vitsit, voisi melkein jossain vaiheessa piirtää tuollaisen makian parodia -kuvan missä Ron juosta viilettää kohti Nokea ja huutaa ISI ISI ISI!!! :''----------D//

[[ ... repeän jo pelkälle ajatukselle. 8D Ja pahoittelen kestosta. ]]

Noki oli jo melkein varma, ettei pusikossa sittenkään lymyilisi mitään, mutta ei silti aikonut perääntyä. Egohan siinä menisi, jos joutuisi myöntämään että oli tehnyt niin sanotusti väärän hälytyksen. Ori tuhahti itsekseen ajatukselle. Silloin pensaasta kuitenkin syöksähti sen jalkojen juureen nuori orivarsa. Pakokauhu iski Nokeen kuin hyökyaalto konsanaan: vaikka tuo olikin luonteeltaan varsin ilkeä, ei se tarkoittanut etteivätkö sen luontaiset vaistot ja refleksit toimisi. Ori onnistui kuitenkin hillitsemään itsensä ja huojahti vain epäröiden, rauhoittuen sitten lopulta kokonaan, nyt vihastuen sekä itselleen että tuolla varsalle. Kuinka tuollainen keskenkasvuinen kehtasi tulla hänen eteensä?! Noen mieltä kuitenkin lämmitti kun varsa ilmeisen pelästyneenä kavahti kauemmas ja jäi tähyilemään ympärilleen kuin saaliseläinten keskellä. Muu lauma oli kiinnittänyt koko huomionsa tähän uuteen tulokkaaseen, eikä Noki jaksanut alkaa laumalaisia siitä torumaan: nyt olisi hyvä keskittyä vain tuohon epäilyttävään varsanketaleeseen. Varsa osoitti kuitenkin - onnekseen - pelon merkkejä ja Noki sai hetken aikaa tutkiskella tuota yllättävää tapausta. Ikäisekseen varsa oli varsin kehittynyt ja lihaksikas, kaikkea muuta kuin heikko. Tämä ilmeisen hyvä piirre lähinnä vain viehätti Nokea. Se ei kertakaikkiaan pystynyt uskomaan, että joku voisi nyt tai tulevaisuudessa kenties syöstä sen vallasta tai edes haastamaan sen kunnolliseen tappeluun. Pieni, orastava hyväksyntä kuitenkin romuttui Noen mielessä nopeasti kun varsa ei ilmeisesti ollut tarpeeksi rohkea tuottamaan muunlaista ääntä kuin epämääräistä yninää. Hetkeksi oriin silmiin luikahtanut hellyydentapainen pyyhkiytyi nopeasti pois ja tilalle astui perinteinen jäyhä ja kylmänviileä tuijotus.
"Mitä teet laumani reviirillä, sintti?" ori ärähti komealla rintaäänellä ja otti mahdollisimman arvovaltaisen asennon tuon ilmestyksen edessä.
"Aivan, saat saman tien kertoa nimesikin jos siihen pystyt tuolta ininältäsi," Noki vielä lisäsi, armoa tuntematta saati jakamatta.

Ron

Varsa tärisi vielä hetken kauhusta, mutta toisen ilmeen muistuttaessa jotain hellän tapaista, se hieman rauhottui. Muu lauma oli astellut hieman lähemmäs ja varsa olisi halunnut jo ilolla kirmata näiden luokse, mutta tiesi, ettei se kävisi. Pelokas, mutta silti määrätietoinen ori katsoikin nyt selkeästi johtajaksi ilmennyttä oria suoraan silmiin, sillä jykevät lauseet ja sanat toivat tälle pienelle vain itsevarmuutta. Toinen selkeästi tiesi mitä sanoa, eikä epäröinyt mitenkään. 'Jos nyt pilaan kaiken.. Hmm.. Äsken se oli niin lempeä..' Pikkuinen ajatteli, mutta sysäsi epävarmuutensa hetkeksi syrjään. Nyt olisi kokeiltava toista taktiikkaa. Pelko oli selkeästi saanut toisen hieman uhittelemaan. Eihän sellainen kävisi! Vaikka varsalla olisi vastassa koko lauma, ei se voisi silti olla niin heikko, ettei pystyisi puolustautumaan. Vähän kuten viidakon laki. Tai koko maailman luonnon laki. Luonto karsii armotta heikot lenkit pois, eikä varsa elämänhaluisuutensa vuoksi sitä halunnut olla. Äitinsä opetukset ja tämän kuvajainen mielessään, varsa jännitti jalkansa, seisoen nyt varmoin jaloin. Tämä kohotti päätään hieman, nyt sen ei tarvitsisi nöyristellä. Nöyrä tulee olla vasta sitten, kun olisi toisen alaisuudessa. Ron vilkaisi vielä nopeasti jälleen hieman lähemmäs tullutta laumaa ja katsoi sitten jälleen kohti edessään seisovaa, jykevää oria. "Olen Ron ja tullut tänne tapaamaan sinua." Lyhyesti ja ytimekkäästi pikkuinen aloitti ja lopetti lauseensa. Se ei sanonut enempää. Sillä ei ollut aikomustakaan sanoa enempää, ennen kuin toinen kysyisi jotain. Sillä johtaja on se, joka esittää kysymykset.

Noki ei osannut muodostaa selkeää käsitystä varsasta, ja sen tekeminen aina vain hankaloitui tuon saadessa rohkeutensa kerättyä ja ryhdistäytyi viimein. Hieman liiaksikin. Ori luimisti korviaan äksynä toisen olemuksen kääntyessä hieman uhittelevaksikin, mutta ainakin toistaiseksi musta piti itsensä kurissa eikä hyökännyt, ja uhitteluahan kaikki nyt saivat sen osalta kestää. Noki antoi hiljaisuuden vallita hetken nuorikon sanojen jälkeen. Vaikka sanat jatkoivatkin uhkarohkeaa linjaa, teki napakka asiansa esittäminen vaikutuksen Nokeen. Yleensä, etenkin kun kyseessä olivat pidemmän aikaa laumassa olleet, olivat niin puheet kuin käytöstavatkin varovaisia, kohteliaita ja kierteleviä, ja tämä nuori ori tuntui rikkovan kaikkia niitä ainakin jollain tavalla. Pienen hetken hiljaisuudestaan ori käytti myös seuraavien sanojensa miettimiseen. Ei sillä, ei se stressannut käyttäytymisestään tämän varsan edessä, mutta olisihan tuo silti mukava ja toivottu lisä laumaan.
"Olet tullut tapaamaan minua? Sehän onkin omaperäistä," Noki tokaisi ja virnisti pahanilkisesti, mutta vakavoitui sitten ottaen käyttöön virallisen äänensävynsä. "Anna kun arvaan: haluat liittyä laumaani, eikö niin? Kuulehan sinttiseni, minusta tuntuu että sinun kannattaisi siinä tapauksessa olla hieman... miten sen nyt sanoisi, nöyrempi, kunnioittavampi, miten vain," ori puheli kepeästi eikä painoittanut yhtäkään sanoistaan toista enemmän, vaan antoi Roniksi itsensä esitelleen tehdä omat tulkintansa.

Ron

Piskuinen varsa huomasi selkeästi tehneensä pienen vaikutuksen vanhempaan oriin, mutta samalla tämä oli myös ärsyttänyt sitä. Ron perääntyi hieman, kunnioittaen toisen pyyntöä. Eihän tuo komea ori ollut mitään pyytänyt, mutta niin sen esittämän lauseen olisi voinut käsittää. Ron vilkaisi muuta laumaa, joka jatkoi jo omia touhujaan. Katseen palatessa toiseen hevoseen, oli pikkuinen jo hieman rentoutuneempi. "Anteeksi.. Tapana on olla kyllä itseeän vanhemmille hevosille nöyrä ja kunnioittava, etenkin jos kyseessä on oma johtaja.. Mutta tehän ette ole sitä vielä minulle.." Ron teititteli. Sinuttelu olisi ollut aivan liian tutunomaista tuossa tilanteessa.

'Jos vain osaisin, pyytäisin maata nielaisemaan minut..'

//hörör tulipas lyhyt ;__;//

Noki heitti päätään kärsimättömänä taakse antaen mustan harjan leyhyä pienessä tuulenvireessä.
"En ole vielä? Kerropas minulle miksi minun pitäisi ottaa tuollainen sintti laumani taakaksi. Hyvä jos vielä pystyynkään olet päässyt, äitisi helmoissa sinun pitäisi pyöriä eikä minua vaivata," ori tuhahti, mutta huulissa kareilevasta hymystä pystyi päättelemään ettei huomautus ollut järin ilkeä, lähinnä vain jään koettelua kepillä. Muu lauma tuntui suorastaan pidättävän hengitystään jännittyneenä, mutta yhtäkkiä alkoi tapahtua: Noen rinnalle asteli kepein askelin vanha tamma ylevine mutta lempeine olemuksineen, Kotkaksi kutsuttu. Ori kohotti kysyvästi kulmiaan ja painoi päätään alistuvana tamman suuntaan. Kotka huiskautti häntäänsä kuitaten tervehdykset yksinkertaisesti kääntyen sitten nuoren oripojan puoleen.
"Älä välitä tuosta pörhistelevästä riikinkukosta. Minun puolestani olet tervetullut laumamme jäseneksi, jos vain haluat," tamma hymyili, luoden vielä ennen perääntymistään varoittavan katseen Noen itsensä suuntaan. Ori luimisti korviaan Kotkan väheksyvästä kuvailusta, mutta suoraan vastustukseen ei mustalla ollut halua ryhtyä. Kotka oli aina ollut sille eräänlainen äidinkorvike ja epäilemättä ainoa joka oli saanut sen kunnioituksesta ja luottamuksesta edes esimakua. Noki käänsi myös katseensa Ronin suuntaan.
"Kuulit mitä Kotka sanoi," ori tokaisi vastahakoisesti ja jäi odottamaan vastausta häntä levottomasti huiskien.

Ron

Mustan orin sanat saivat vihan kytemään Ronin sisällä. Mitä tämä tiesi siitä, missä sen kuuluisi olla? Mitä se tiesi mukamas sen äidistä? Ei mitään! Pikkuinen varsa oli jo melkein valmis puraisemaan Nokea jalasta, mutta paikalle saapunut tamma kiinnitti sen huomion. Ron pakitti hieman, kuin antaen tuolle upealle ilmestykselle tilaa näyttää itsensä. Se tuijotti tammaa kuin lasittunein silmin, jotka vavahtelivat onnesta. Tamma muistutti suuresti sen omaa emää, mutta Ron tiesi, ettei se voinut olla sen emä. Varsa kuitenkin tervehti tammaa iloisesti hypähtämällä ja hirnahtamalla, kuin ollen kiitollinen tämän saapumisesta.

Päivä oli ollut varsalle pitkä ja se oli uuvuksissa. Porottava aurinko ei helpottanut asiaa, mutta jostain päin preeriaa puhaltava viileä tuuli helpotti sen oloa. Ron unohti hetkeksi että Noki edes oli paikalla ja osoitti mielenkiintoa vain saapunutta tammaa kohtaan, joka toivottikin sen tervetulleeksi. Nimi Kotka oli Ronin mielestä aivan liian pienimuotoinen noinkin viisaan ja lempeän näköiselle hevoselle, mutta kukaan ei mahtanut omalle nimelleen periaatteessa mitään. Ron kumarsi tammalle ja katsoi Nokea hieman pirullisesti, mutta pirullinen hymy vaihtui pian lempeään katseeseen. "Olen kuullut teistä niin paljon.. Tottakai!" se viimein vastasi hevosille ja puhkui uutta intoa kuumasta päivästä riippumatta.

[[ Pahoittelen viestin lyhyyttä, mutta yritän saada liittymispelit pois alta tiukan kesälomaohjelman takia, etteivät vastausvälit menisi turhan pitkiksi. ^^" Voit vielä roolia Ronilla vielä kerran jos haluat, merkitsen kuitenkin jo päättyneeksi. ]]

Varsan onneksi Noki ei ehtinyt huomaamaan ivallista katsetta, sillä orin huomio oli kiinnittynyt metsän rajaan. Sieraimet olivat laajentuneet jännittyneinä ja haistelivat kiivaasti ilmaa ja koko olemus oli jännittynyt kuin viulun kieli.
"Kotka, jos tuolla ei ole puumaa niin syön häntäni," Noki ilmoitti piristyneenä päivän saamasta kunnon toiminnasta.
"Sanoisinko että puolen kilometrin päässä. Taidan käydä eliminoimassa uhan, jos et pane pahakseni. Keskustellaan vielä myöhemmin," ori päätti ja kääntyi vielä hetkeksi Ronin puoleen ottaen naamataululleen tiukan ja vakavan ilmeen.
"Voit tutustua laumaan rauhassa, mutta jos aiheutat mitään hankaluuksia sillä aikaa kun olen poissa niin..." Noki jätti lauseen kesken ja varsan oman tulkinnan varaan ampaisten suorilta jaloilta laukkaan vastatuuleen, kohti puumaa. Vaikka vaistojen varassa sataprosenttisesti toimivalle eläimellä tilanteen olisi pitänyt olla kauhistuttava, oli se oriin mieleen. Vihdoin jotain konkreettista tekemistä, eikä ainaista paikallaan jököttämistä ja orivarsojen niskoittelun katselua!