Liittyminen: Petolintu (loppunut)

// Sussu Petolintuineen. //

Musta ja lihaksikas ori laukkasi lähes uskomattoman kovaa. Kaviot rummuttivat jo lähes täysin lumetonta maata nopealla ja tasaisella tahdilla. Noki, Johtajaksikin kutsuttu, ei ollut oikeastaan lainkaan hengästynyt, mutta sen suonissa virtasi runsain mitoin toiminnan lahjoittamaa adrenaaliinia. Laumaa ahdistellut puuma oli kyllä jo ajat sitten varmasti ottanut opikseen eikä vähään aikaan palaisi, mutta juoksun makuun päässyt ori ei enää luovuttanutkaan noin vain. Oli varsin sateinen kevätpäivä: taivas oli tummanharmaa ja tihkusade kasteli kaiken elollisen armoa antamatta. Nokikin oli jo litimärkä, mutta se lähinnä vain korosti sen uhkaavaa olemusta. Mutta mitä nyt? Puumahan kiipesi puuhun! Kaviot iskeytyivät viimeisen, hieman hämillisen kerran maata vasten ennen pysähtymistään. Ori luimisti korviaan ja väläytti hampaitaan kissapedolle ja lähti sitten tappionsa niellen ravaamaan hiljalleen kohti laumaa.

Nopeasti tarkat sieraimet saivat kuitenkin uutta mietinnän aihetta, kun niihin kantautui toisen hevosen haju. Noki pohti hetken mutta päästi sitten ilmoille vahvan ja komean, syvältä kurkusta kimpoavan kutsuvan ja samalla hieman käskevänkin hirnahduksen.
"Esiin sieltä, vai pitääkö tulla hakemaan?" ori huusi perään äkäisellä äänensävyllä, vaikka olikin sisimmässään utelias kohtaamaan tämän ilmiselvästi laumaan kuulumattoman hevosen silmästä silmään.

Pyöreät kaviot takoivat maata kuin viimeistä päivää Petolinnun kiitäessä eteenpäin kilpaa tuulen kanssa. Suklaanruskea harja heilahteli tullen valkean hännän tavoin vain viivana perässä, kirjavan laukatessa eteenpäin joustavilla askelillaan. Jostain kuului ääniä ja samettisiin sieraimiin kantautui vieraan orin haju, joka sai tamman valpastumaan ja hidastamaan hiukan vauhtiaan. Laukka-askeleet olivat muuttuneet nopeiksi raviaskeleiksi, jotka johdattivat matkaavoittavasti tammaa eteenpäin kirjavan tarkkaillessa ympäristöä kuulonsa ja näkönsä avulla. Sade oli kastellut kaksivärisen karvapeitteen, mutta toistaiseksi Petolinnun oli vielä suhteellisen lämmin, osittain juoksun ansiosta. Korvissa humisi tamman alkaessa pikkuhiljaa väsymään. Lauman etsiminen oli vienyt voimia, eikä tamma ollut ihan pienestä pysähtynyt - ei edes syömään, ellei ihan pakko ollut jotain vatsaan pistää. Nälkä ei ollut terveellistä ja sai Petolinnun huonolle tuulelle, mutta kuinka typerästi hän oli itselleen luvannutkin, ettei pysähtyisi ihan kokoajan ennen lauman löytämistä.

Ja nyt hän oli päätynyt vieraaseen paikkaan, vieraille maille. Tuo kohotti hiukan valkeaa häntäänsä ja huiski sillä villisti puolelta toiselle, alkaen heitellä takapäätään kiukunpuuskissaan. Potkut eivät osuneet kehenkään, itse asiassa ketään ei edes näkynyt. Tamman takakavioilla huitomiset olivat yhtä tyhjän kanssa, mutta ehkä se jollain tapaa innosti jo valmiiksi väsynyttä tammaa jatkamaan, vaikka toisinpäin voisi luulla. Hiljalleen ravi kuitenkin muuttui laiskaksi hölkäksi, josta tamman oli siirryttävä käyntiin. Sieraimet olivat laajenneet ja tamma puuskutti tavallista raskaammin hengittäen. Yllättävä hirnahdus herätti tamman takaisin eloon, ja säikähtäen tuo hyppäsi sivuun, korvat luimuun painaen. Juuri, kun tamman jalat olivat ottaa vallan ja saada tamman singahtamaan karkuun, kuului jostain äksy huuto, joka sai kylmät väreet liukumaan pitkin selkärankaa. Petolintu jäi seisomaan paikalleen itsekseen mietiskellen, kunnes häntäänsä vielä kerran ympäri huiskauttaen lähti laukkaamaan äänen suuntaan, erottaen pian harmauden lävitse jotain melko suurta, hevosen muotoista. Askeleet hidastuivat taas raviin, kirjavan sipsuttaessa uteliaisuudesta höristen lähemmäs.

Ruskeat korvat olivat pehmeästi hörössä Petolinnun seisahtuessa muutaman metrin päähän hirnahtajasta. "Tervehdys", neito lausahti hiukan flirttaava hymy samettisilla huulillaan. Toinen ei vaikuttanut kovin lämminhenkiseltä, muttei tamma välittänyt asiasta, tyytyi vain virnistämään kohteliaasti ja hymähtämään perään uteliaisuudesta hörähtäen. "Saanen tiedustella, kuka olet?" Petolintu aloitti kyselyn korvat yhä hörössä, vailla pelkoa. Tummat silmät tarkkailivat tulijaa taukoamatta, palaen halusta tietää jo enemmän tuosta massiivisesta orista. "Kutsu toki Petolinnuksi", lisäsi kirjava vielä nopeasti, ennenkuin jäi odottamaan vastauksia kysymyksiinsä.

Noki tyrmistyi ensin toisen tuttavallisesta puheesta johon se ei ollut todellakaan tottunut. Nopeasti moinen vaihe meni kumminkin ohi ja tilalle tuli loukkaantuneisuus moisesta kohtelusta. Ori luimisti korviaan vieläkin enemmän ja väläytti uhkaavasti hampaitaan niin että silmän valkuaiset näkyivät.
"Sinulla, Petolintu," Noki piti pienen tauon antaen pilkkaavan ja terävän katseensa kiertää toisen kirjavassa kehossa.
"Sinulla ei ole paljoakaan varaa tiedustella minun nimeäni, tiedä se," ori ärähti luimistellen edelleen ahkerasti, mutta oli silti kierolla tavalla tyytyväinen. Kerrankin se pääsisi ylpeilemään arvonimellään, vaikkei siitä tosin muuta hyötyä sitten ollutkaan.
"Minä olen nimittäin tämän lähialueen ainoan lauman johtaja, ja mikäli ollenkaan ymmärrät omaa parastasi, niin käyttäydyt seurassani siivosti. Menikö perille?" Noki astahti hieman lähemmäs tilanteesta täysin siemauksin nauttien. Ori oli nyt juuri sopivasti puremis- ja miksei potkaisuetäisyydenkin päässä toisesta ja muutenkin hieman tukalan liki. Oikeastaan Noki teki tahallaan toiselle pienen testin sitä kautta. Pelkäävä tai edes terveen itsesuojeluvaiston omaava hevonen perääntyisi edes askeleen verran, kun taas uhkarohkea, röyhkeä tai sitten vain tyhmä eläin jäisi niille sijoilleen odottamaan vastapuolen seuraavaa liikettä.

"Mutta kun olet kerran noin kiinnostunut, niin voin kai samantien kertoa, että minua voit kutsua Johtajaksi. Nyt kun esittelyt on hoidettu, saat luvan ilmoittaa minulle mitä teet laumani lähistöllä," Noki tokaisi ja sen huulille piirtyi julma ja kylmä hymy, joka kieli armottomuudesta ja silmien pienestä pilkahduksessa saattoi havaita mielipuolisuuttakin. Oriin aivot työskentelivät ahkerasti. Mikäli tämä vieras tamma haluaisi laumaan, pitäisi kaikki suunnitelmat miettiä uusiksi. Toisaalta, Petolintu vaikutti vahvalta ja terveeltä nuorikolta, joten miksi hukata moinen hyvältä vaikuttava lisäys laumaan?

Petolintu kohotti toista kulmaansa hiukan mietteissään, mutta naurahti pian keveästi, heleään sävyyn. Toisen pieni agressiivisuus sai tamman vain huvittuneeksi tilanteesta, itse asiassa kirjava oli hyvin varma, ettei toiselle aukominen koituisi hänen kohtalokseen. Valittaminen tammalla ei kuitenkaan ollut suunnitelmissa, Petolintuhan seisoi tässä paikassa vain ja ainoastaan sen takia, että hän kaipasi itselleen laumaa. Paikkaa, johon kuulua. Kaksivärinen peruutti askeleen verran toisen astuessa lähemmäs ja väläyttäessä hampaansa. "Menihän se, mutten ymmärrä, missä vaiheessa olen epäsiististi käyttäytynyt", Petolintu lausahti pelottomasti, pilke silmäkulmassaan. Toisen ärsyttäminen ei ollut varsinainen suunnitelma, mutta voisihan senkin tähän väliin hoitaa, jos herra johtaja itse erilaista puhumista kuin ystävällistä jutustelua kaipasi. "Jos tahdot, voin alkaa hyvinkin ärsyttäväksi", lisäsi neito vielä perään.

Petolintu kuunteli yhä korvat hörössä kymmenisen senttiä suurempaa oria, joka yhä tamman korvissa kuulostavaan uhoavaan sävyyn sattui kysäisemään, mitä hän teki toisen lauman alueella. Petolintu tajusi tavanneensa johtajan, joten hänen kannattaisi ehkä aavistuksen siistiä suutaan, jos tahtoi vielä säilyttää mahdollisuudet päästä mukaan remmiin. Toisen hymyn kohdatessaan kulkivat kylmät väreet pitkin kirjavan selkää, mutta Petolintu tyytyi siitä huolimatta vain naurahtamaan melko värittömään sävyyn, kuin erittäin huonolle vitsille. "No, herra Johtaja - minulla saattaa olla ihan päteväkin syy, miksi seikkailen alueellasi. Mikäli se sinua oikeasti kiinnostaa", kirjava lausahti hiukan kiertelevästi, huiskauttaen sitten häntäänsä. Hetken tuo pohti ajatusta mielessään - olisiko hän tervetullut toisen laumaan? Mitä, jos toinen osoittautuisikin hirveäksi orjapiiskuriksi? Sellaista Petolintu ei kaivannut. Ei orjuutta, vain vapautta.

"Itse asiassa en tiennyt, että täällä on laumakin. Se ei sinänsä haittaa, sillä kuljen täällä ihan järkevällä asialla - etsin itselleni laumaa", Petolintu selitti toiselle hiukan vihjailevaan sävyyn. Ymmärtäisikö toinen kysyä häntä liittymään laumaansa, vai joutuisiko hän vihjailusta huolimatta kysymään itse paikkansa? Se olisi saattanut olla hiukan noloa, jos laumassa olisivatkin olleet tietyt ehdot, jotka tuli täyttää mukaan päästäkseen. Ja jos Petolintu ei olisi kyseisiä ehtoja täyttänyt, hän olisi tavannut turhaan tuon massiivisen ja äkäisen orin. Tamma tunsi olonsa hyvin avuttomaksi ja tiedottomaksi hiljaa paikallaan seistessään. Kannattaisiko toisen laumaan edes pyrkiä? Kovin terveeltä ei toinen vaikuttanut. Mutta ei auttanut epäröidä. "Ajattelin vain, olisiko laumassasi vielä tilaa.. ?"

Noki kihisi kiukusta toista kohtaan ja olisi normaalisti jo antanut kyytiä mokomalle päänaukojalle, mutta jokin sen pään sisällä kielsi päällekarkauksen. Loppujen lopuksi, syvällä sisimmässään - mutta vain todella syvällä siellä - Noki ajatteli kuitenkin laumansa parasta, vaikkei ollutkaan täydellinen johtaja. Noen mielestä ainoa tapa pitää hevoset uskollisena johtajalleen oli pelotella ne tekemään se ja mokoman tunteen se olikin valjastanut työparikseen. Ei Noki silti varsinaisesti ketään orjuuttanut, ei, muttei sietänyt juonittelua tai muutakaan epäilyttävää. Ori piti kuitenkin visusti huolen, ettei lauman jäsenten määrä missään tapauksessa päässyt vähenemään liikaa ja huolehti että jokin piteli jokaista lauman jäsentä kiinni laumassa. Petolinnun perääntyessä Noki ilmaisi tyytyväisyytensä hännän heilautuksella, vaikka sisimmässään oli lähes tulkoon innoissaan tamman osoittamasta varovaisuudesta, vaikka olikin muuten niin kovin nenäkäs. Kuullessaan Petolinnun lauman etsintä kertomuksen kohosi oriin huulille jälleen kylmä ja häijy hymy, josta ei pystynyt tulkitsemaan muuta kuin kiukkua tammaa kohtaan. Ori pysyi kuitenkin hiljaa ja odotti kaikessa rauhassa että Petolintu esittäisi asiansa. Tässä asiassa - niinkuin ei monessa muussakaan - ori ei aikonut olla avuksi tai hyödyksi. Sen kenties tulevasta laumalaisesta pitäisi löytyä sen verran sisua että se osaisi itse esittää asiansa. Petolintu tuntui tajuavan asian ja pian kysyikin aran kysymyksensä. Äänensävy, joka oli lähes tulkoon anova, miellytti suuresti Nokea, etenkin siksi että se oli tajunnut tamman olevan hankalamman puoleinen tapaus.

"Ai että olisiko minun laumassani tilaa?" Noki mietti ja tarkasteli nyt laumanjohtajan silmin tammaa. Se todellakin oli vahvan oloinen, eikä luultavastikaan olisi hidasteena muulle laumalle. Toisaalta Petolinnulla tuntui olevan todella oikukas ja juonitteleva luonne mikä pisti oriin epäilemään. Jokin tammassa kuitenkin todella kiehtoi Nokea ja kiusasi sitä juuri sen tietoisuuden rajoilla, ja kuitenkin hevonen oli pohjimmiltaan utelias eläin eikä Noki tehnyt siinä asiassa poikkeusta.
"Tilaa yhdelle nokkavalle, mutta ainakin toistaiseksi melko hyväkuntoiselle tammalle?" ori jatkoi ilmaisten samalla mielipiteensä Petolinnusta.
"Mikäpä ettei," Noki lopulta teki päätöksen ja sen hymyssä pilkahti ensi kertaa pienen pieni ystävällisyyden häive.
"Lausun tosin ensin pari varoituksen sanaa. Minun laumassani ei juonitella minun selkäni takana, ei kyseenalaisteta minun päätöksiäni tai aleta neuvomaan minua. Jos haluan kuulla muiden mielipiteitä jostain asiasta, niin kysyn," Noki luetteli laumassaan vallitsevat säännöt pääpiirteineen.
"Ai niin, muista vielä se, että Kotkalle, lauman johtajatammalle ei myöskään ryppyillä," muisti ori lisätä, ja sen äänessä käväisi kunnioituksen häivähdys tammaa kohtaan joka oli sen kasvattanut.
"Ala tulla sitten niin ehdimme ennen yötä takaisin lauman pariin. Ties mitä siellä on jo ehtinyt tapahtua," Noki jupisi viimeisen lauseensa ja kääntyi lähteäkseen olettaen Petolinnun seuraavan perässä.

// Tämä alkaa olla sitten tässä. Seuranhaku-topiciin tai Yleiseen keskusteluun vaan sitten lisää peliseuraa hakemaan. Saturnus tosin on tällä hetkellä ainoa mahdollinen peliseurakumppani, kun itsellä jo ennestään tuo toinen liittymispeli. //

Petolintu kuunteli hiljaa toisen sanat, ollen jo melko varma siitä, ettei laumaan pääsisi. Toinen kutsui häntä nokkavaksi, mutta kehui heti perään hyväkuntoiseksi. Toistaiseksi. Kirjava hämmentyi hetkeksi seisten henkeä vetämättä paikallaan, yllättyen silti suuresti toisen kertoessa, että hänen laumassaan olisi tilaa. Ja ymmärtääkseen Petolintu oli juuri liittynyt laumaan. Kevyt, helpottunut huokaus karkasi pienesti raolleen avatusta suusta, ja tamman hermostunut olemus muuttui taas tyynen rauhalliseksi. Kevään tuulet puhalsivat ja leikittelivät tamman jouhissa, jolloin toinen pystyi vain hymähtämään pieni virne samettisilla huulillaan. Johtaja alkoi selittää laumansa säännöistä, jolloin Petolintu jatkoi hiljaisuuttaan, vain mykkänä kuunnellen.

'En ole aikeissa juonitella, jos sinä et uhkaile minua. Mieleni ei tekisi edes neuvoa sinua, mieluummi pysyn kaukana sinunlaisistasi.' Petolintu ei kehdannut avata suutaan, ettei heti alkaisi lauman johtajalle päätään aukomaan - eihän se tarkoitus olisi ollut, mutta toinen olisi saattanut ymmärtää asian hiukan väärin. Kirjava siristi hiukan silmiään tihkusateessa, joka tuntui kastelevan maan ja kaksivärisen karvan vielä hiukan paremmin. Petolintu arveli, ettei Johtajankaan karva kovin kuivana pysynyt. Tuo pyöräytti mahdollisimman huomaamattomasti silmiään ja naurahti hiljaa. 'En myöskään ryppyile Kotkalle, jos hän ei ryppyile minulle. En yhtään ihmettelisi, vaikka hän olisikin yhtä nokkava kuin tämä.. Johtaja. Olikohan tällä orilla edes kunnon nimeä, leuhkien vain asemallaan laumassa?' Petolintu hymähti itsekseen. "Selvä se, säännöt ymmärretty", kirjava totesi hiukan ohimennen, tarkkaillen katseellaan toisen reaktiota. Paljon Petolintu ei kuitenkaan kerennyt tuota katsella, kun toinen avasi jälleen suunsa.

Vai lauman alueelle. Tamman väsyneisiin silmiin syttyi uusi pirteys. Olikohan laumassa jo paljonkin liittyjiä? Hyvä ettei kirjava innosta värissyt, heilautti vain innoissaan häntäänsä puolelta toiselle. "Sopii minulle", vastasi Petolintu vielä nopeasti, lähtien sitten kiltisti sipsuttamaan kevein ja joustavin askelin Johtajan perään. Petolintu ei voinut olla hymyilemättä salaa mielessään. Hän oli juuri saavuttanut melko suuren asian elämässään, olihan tamma jo pitkään kaivannut omaa paikkaansa jostain laumasta. Tästä Johtajasta Petolintu ei ollut saanut kovin kummoista kuvaa, muttei tamma toistaiseksi itseään kymmenisen senttiä korkeampaa pelännytkään, itse asiassa vain kunnioitti häntä. Myös tämä Kotka kuulosti jännältä tapaukselta, ehkä Petolintu saisi kuulla hänestä myöhemmin?

[ Jeps. :> ]