Liittyminen: Tulikukka (loppunut)

[[ Pahoittelen aloituksen kestoa. ^^" ]]

Noki korskahti vähän väliä hermostuneena tepastellessaan rauhallisesti eteenpäin. Sen korviin oli kantautunut huhua lauman lähistölle harhautuneesta hevosesta, mutta tieto oli - kuten tavallista - varsin epäluotettavalta taholta saatua. Kaksi nuorta oripoikaa olivat leikkitappelun aikana harhautuneet kauas laumasta ja kun ne olivat lopulta palanneet, oli Noelle heti oltu kertoilemassa kaiken laista. Jutussa haiskahti vahvasti peittely ja tekosyiden keksiminen, mutta jälleen kerran Kotkan painostukseen alistuen oli johtajaori lähtenyt etsimään tätä ilmeisen typerää hevosta. Noen sieraimiin leijaili kevyt ja pieni hajun tapainen, josta ori ei ollut edes varma. Tämä pienikin merkki sai jo muutenkin hermot kireänä olevan oriin pysähtymään kuin seinään, ei toki pelokkaana, vaan ärtyneenä ja jännittyneenä. Kurkunpäästään tuo päästi ilmoille kantavan ja tiukan hirnunnan, jonka viesti tuskin jäisi kenellekään epäselväksi. 'Onko siellä joku? Astu esiin tai tapahtuu hirveitä!'
Nyt hiljakseen ja jolkottaen ravaten Noki jatkoi vastentahtoista matkaansa kohti hajua, korvat edes ja taakse rauhattomina liikahdellen. Luonteeltaan kovaksi keitettyä oria hieman huvittikin oma käytöksensä, mutta tästä välittämättä se jatkoi luimisteluaan, odottaen 'saaliinsa' esiin putkahtamista. Jos sellaista yleensäkään oli siis.

Punertavankirjavan pikkutamman kaksiväriset häntäjouhet piiskasivat ilmaa kiukkuisesti ja antoivat kärpäsille selkään tämän laiduntaessa kaikessa rauhassa pienen mäennyppylän takana tietämättä ollenkaan mustasta jättiläisestä, joka sitä lähestyi vääjäämättä. Tulikukka ravisti päätään ja päästi tuskin kuuluvan hörähdyksen silkasta nautinnosta. Aurinko paahtoi tamman selkää ja ainoa riesa olivat hyvin uskaliaaksi käyneet kärpäset ja paarmat.

Äkillinen ääni sai tamman kohottamaan päänsä ylös ja tarkastelemaan ympäristöään. Joku oli huutanut, siitä Tulikukka oli varma ja kirjava tamma jännittyi heti. Tämä kohotti päänsä ylös ja yritti haistaa, mutta tuulensuunta ei ollut hänen puolellaan. Näinpä ollen Kukka otti jalkansa alleen ja muutamalla kevyellä laukka-askeleella kipusi mäennyppylän päälle nähdäkseen ympärille. Oli hyvä, ettei tämä törmännyt aivan sen toisella puolen olleeseen oriin.
Tulikukka hirnahti säikähtäneenä ja steppasi muutaman askeleen kauemmaksi pärskähtäen lopuksi hieman kiukustuneena.
"Mitä tarkoitat?", tamma kysyi viitaten niihin viimeisiin sanoihin, jotka Tulikukka oli ymmärtänyt oriin puheesta. Kukka tunsi olonsa hämmentyneeksi tämän oriin lähellä, sillä lauma josta hän oli kotoisin, oli muodostunut sangen pienikokoisista ja vaaleahkoista hevosista ja tämä musta oli niin... valtava!

~ Pahoittelen lievähköä kestoa! ~

Noki säikähti hieman itsekin yhtäkkiä mäennyppylän takaa ilmestynyttä vaalean punervaa tammaa. Luontaisen pakokauhun tukahduttaen ori tyytyi luimistamaan ja väläyttämään hillitysti hampaitaan toivoen tekevänsä aikeensa selvästi. Tuon kitukasvuisen ei olisi syytä tulla senttiäkään lähemmäksi. Tamman ottaessa askelia sivummalle ilmeisen pelästyneenä Noki rauhoittui hieman, mutta vetäisi nopeasti hieman etukenoon ehtineet korvansa takaisin niskanmyötäisiksi kuullessaan ilmeisen itsevarman ja uhittelevan pärskäisyn. Mustan karvapeitteen omaava huiskautti häntäänsä ärsyyntyneenä kuullessaan tamman kysymyksen. Ja keneltäköhän oltiinkaan saatu lupa puhumiseen? Noki ei todellakaan vastannut heti, vaan tarkasteli kylmä ja tulkitsematon ilme silmissään pienen tamman olemusta. Kieltämättä tuo oli varsin hyväkuntoinen, mutta tuollaista itseriittoisuutta ei ori tahtonut sietää laumalaisissaan. Jos tuosta nyt sellainen siis tulisi. Tiedä vaikka tamma olisikin vain jonkin toisen lauman harhautunut yksilö tai muuten vain laumatonna harhaileva erakko? Kiukkuisten ajatusten myötä alkoi myös oriin tunnetilakin muuttua ja äskeisen pienen epäröinnin tilalle tuli vahva kiukku tätä pienikokoista uhittelevaa hevosta kohtaan. Näin ollen Noki päätti leikkiä kuuroa ainakin ensimmäisen kysymyksen kohdalla.
"Minä olen tämän reviirin omistavan lauman johtaja, ja sinä olet tunkeutunut tälle reviirille," Noki aloitti omahyväisesti virnuillen.
"Mikä on nimesi?" ori lopetti virnuilunsa lyhyeen ja iskosti katseensa nyt terävänä ja tiiviinä tamman silmiin.

Tamman kurkusta pääsi pieni hyrähtävä ääni, jonka olisi voinut tulkita naurahdukseksi. Ruskeat silmät välkähtivät huvittuneisuudesta ja tamma kohotti hivenen päätään vain kiusaten laumajohtajaksi paljastuneen aukroriteettiä tällä dominoivalla asennolla. Ensisäikähdyksen jälkeen Tulikukka ei enää nöyristellyt ja sen saisi tämäkin jättiläisori tuta huolimatta toisen koosta ja pelottavuudesta.

Tamma otti yhden provosoivan askeleen eteenpäin.
"On epäkohteliasta tiedustella toisen nimeä ilman, että esittelee omansa", Kukka hyrähti suupielet pienessä kujeilevassa hymyssä, vaikka silmät välkähtivätkin haasteesta. Kukka pärskähti ja kohotti kumpaisenkin etujalkansa hivenen ilmaan ennen kuin tömähti tasajaloilleen otsaharjansa pois silmiltään heittäen.
"Tulikukka on nimeni, mutta Kukaksi on kutsuttu", tamma hörähti ja toisesta välittämättä otti muutaman kevyen raviaskeleen oriin ohi, seisahtui ja jäi katsomaan eteensä avautuvaa näkymää. Hän haisteli kaukaisuudesta kantautuvia toisten hevosten hajuja ja kaiho valtasi tamman. Siitä oli aikaa jolloin hän oli viimeksi saanut keskustella jonkun toisen sielun kanssa kuin oman peilikuvansa ja ajan mittaan sekin kävi tylsäksi. Lisäksi ajatus lauman turvasta miellytti Kukkaa.
Kukka käännähti katsomaan taakseen oriiseen ja mittaili tätä katseellaan. Hmm, nyt olisi siis saatava tämä herra Yrmeä vielä ottamaan hänet laumaansa. Sen ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla kamalan vaikeaa, olihan hän nuori ja terve tamma ja mitä olisi lauman ylläpito ilman lisäkapasiteettiä siihen?

"No? Missä se sinun laumasi sitten on jos kerta olet iso kiho?", Kukka hymähti.

Noki yritti pitää mielenliikkeensä omana tietonaan, mutta ei onnistunut siinä kovinkaan hyvin. Tamman rohkeus - vaikkakin uhitteleva sellainen - oli poikkeuksellisesti orille mieleen. Kenties ennen pitkää se saisi tarpeeksi tekosyitä purkaakseen paineitaan tammaan pienen tappelun muodossa?
"Aivan aivan, olenpas minä epäkohtelias," Noki hymyili nuivasti. "Tosiaan, Johtajaksi minua nykyään kutsutaan," ori kertoi auliisti. Omaa nimeään, Nokea, se ei ollut käyttänyt enää pitkään aikaan ja se oli ainoastaan Kotkan tiedossa. Noki nyökkäsi Tulikukalle kuullessaan nimen ja painaessaan sen mieleensä. Kuullessaan viittauksen laumansa suuntaan ori siristi silmiään epäluuloisena. Ei se tosissaan enää jaksanut uskoa että tämä Kukka olisi vakooja, mutta varovaisuus ei silti koskaan ollut pahitteeksi.
"Iso kiho?" Noki kohotti kulmiaan huvittuneena pudistaen sitten päätään ja vakavoituen. "Olet siis aikeissa liittyä, niinko?"
Ori ei ollut itsekään varma halusiko se tamman laumaansa, vaikka toki mielenkiintoinen persoona tuo olikin uskaltaessaan uhmata isompiaan. Vaan eikö huvista menisi maku kuin ruohonkorresta jota jauhaa turhan kauan?

[[ Lyhyet viestit ovat sitten ihania. D: ]]

Tamma kallisti hivenen päätään ja hymyili.
"No muuten vainko tässä seisoskelen sinua ilostuttamassa?", Kukka hymisi ja pärskähti kun liian kärkäs kärpänen yritti kaivautua tamman nenään.
"Vai onko laumasi muka niin iso, ettei siihen mahdu enää yhtä nuorta ja viehkeää tammaa?", tämä kiusoitteli.

Tulikukka laski turpansa hetkeksi maaan ja napsi muutaman ruohotupsun huuliensa väliin, kohotti päätään ja kallisti sen toisen puoleen ruohoa mutustaen. Ruoho vaikutti mukavan mehukkaalta tällä alueella verrattuna niihin mitkä tamma oli jättänyt taakseen. Luultavasti hän kyllä viihtyisi tämän örmyniskan laumassa, vaikka toki jos laumat muut jäsenet olisivat samanlaisia niin tiedä häntä sitten. Kyllä kaikki saisivat kokea mikä hän olisi tammojaan ja jos ei miellyttänyt niin sitten se oli voi voi.

~ Ei se pituus vaan se sujuvuus.... ja tässä vastauksessa ei ollut niitä kumpaakaan. xD ~

[[ Hahah, ei sovi vähätellä itseään. :') ]]

Noki joutui hillitsemään haluaan puraista irti pieni pala Kultatähdestä. Luultavasti tietämättään tamma oli osunut varsin arkaan kohtaan: lauman kokoon. Etenkin viime aikoina laumasta oli alkanut eroilla pienissä ryhmissä hevosia, jotka olivat joko tyytymättömiä pomonsa johtamistyyliin tai halusivat paremman elinympäristön itselleen. Tosiaan, petoeläimiä tuntui olevan tavallista runsaammin liikkeellä, ja talvi oli ollut poikkeuksellisen kylmä ja luminen ja moni vähänkin vanhempi yksilö oli kuollut nälkään, kylmään tai sairauksiin. Kesästä puolestaan olisi odotettavissa vastapainoisesti todella kuumaa ja kuivaa, eikä sekään ketään tuntunut miellyttävän.
"Nuorta ja viehkeää? Juupa juu," ori tuhahti, vaikkeikaan jaksanut suoranaisesti kyseenalaistaa asiaa. Mustaturkkinen kuopaisi etusellaan hermostuneena ruohon peittämää maata.
"Olen viime aikoina ottanut käytäntöön eräänlaisen koe-ajan sellaisten uusien laumalaisten kohdalle, joiden.. sopivuutta vielä epäilen. Ja minusta tuntuu ettei se tekisi sinunkaan kohdallasi pahaa," Noki hymähti heilauttaen sitten häntäänsä ja käännähtäen paikallaan etujalat hieman maanpinnan yläpuolella.
"Alas tulla sitten, tiedä mitä ne ovat jo keksineet minun poissaollessani," ori jupisi.

Tamma kallisti päätään hivenen ja loi mustaan jättiläiseen huvittuneen katseen.
"Vai, että koeaika? Pitääpä siis olla kiltti tyttö", Kukka tuumi hymisten ja antoi oriin kiiruhtaa edelleen ennen kuin ponkaisi itse kevyeen, tasaiseen laukkaan saavuttaen oriin ja jääden tämän vierelle laukkaamaan. Tamma nautti hetken aikaa maasta kavioidensa alla, auringon kuumuudesta ja voimasta nuorissa, vetreissä lihaksissaan ennen kuin antoi katseensa vaeltaa kauemmas. Hän laski edestään pienen lauman hevosia, henkilökohtaisesti pitäen sitä liiankin vajavaisena. Tai ehkäpä se oli vain tottumiskysymys, olihan hän kotoisin yli kolmenkymmenen pään kokoisesta perheestä. Maakin oli täällä karumpaa kuin kauempana lännessä jossa vehreät laaksot tarjosivat sekä suojaa, että ruokaa. Huolimatta ajatuksesta, että selviytyminen täällä, eritoten talvella, tulisi olemaan huomattavasti hankalampaa, ei se lannistanut tammaa vaan peräti iski mielenkiinnon kipinän tämän kirjavan karvan alle.
"Tämäkö siis on pieni kuningaskuntasi?", tamma hymisi ottaen pari laukka-askelta lähemmäs oria pukittaen pienesti jolloin samalla härnäten huiskaisi tätä hännällään kylkeen. Kukka käyttäytyi jälleen kuin keskenkasvuinen varsa aikuisen tamman ruumiissa, hakien rajojaan jo nyt, kun edes laumaan pääsy ei ollut täysin varmaa... mutta sellainen Tulikukka oli ja sellaiseksi tämä myös jäisi.

Noki nosti etujalkansa hetkeksi matalalle ilmaan syvään luimastaen Tulikukan pukin aikana ja väläytti hampaitaan häntäjouhien osuessa sen kylkeen. Muu lauma oli havahtunut liikkeeseen kauempana ja tarkasteli korvat epävarmasti eteen ja taakse liikahdellen. Noen huomion kiinnitti hieman laumasta syrjempänä seisoskeleva Kotka, jota olisi voinut luulla jopa syrjityksi sijaintinsa takia.
"Käyttäydy, tamma," ori ärähti. Yllättynyt Noki oli myös omasta haluttomuudestaan varsinaisesti rankaista tammaa, mutta ei tuollaista rikettä tarkkaan vaalittua auktoriteettia vastaan voinut täysin huomiottakaan jättää.
"Kotka!" Noki käänsi suuri eleisesti selkänsä Tulikukalle kiinnittäen huomionsa rauhallisessa, lähes loukkaavan kiireettömässä käynnissä kohti tulevaan Kotkaan.
"Tämä on Tulikukka, koe-ajalla oleva. Siitä voi tosin tulla tällä käytöksellä harvinaisen lyhyt..." Noki huiskautti häntäänsä pienesti irvistäen.
"Viitsitkö nyt kuitenkin katsoa vähän tuon perään?" Kotka tarkasteli hetken vaitonaisena tammaa ja nyökäytti sitten hitaasti päätään.
"Sinä tiedät että teen käytännöllisesti katsoen mitä vain mitä ikinä keksit pyytää," vanha tamma tokaisi, mutta sanojen sävystä pystyi päättelemään että toinen ei suinkaan ollut erityisen nöyristelevä, vaan enemminkin vain ilmoitti uskollisuutensa syvyyden.

Noki jäi vielä hetkeksi paikoilleen lievästi yllättyneenä tamman yllättävistä sanoista ja lähetti kysyvän katseen Kotkan suuntaan. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut, eikä ori ollut varma olisiko sellaista oikeastaan halunnutkaan.
"Niin, niin tiedän, ja se on hyvä. Oli ilo tavata, Tulikukka, ja toivon sinun parhaaksesi että korviini ei kantaudu yhtä ainutta valituksen sanaa käytöksestäsi," Noki sanoi, pitäen kuitenkin edelleen uteliaan katseensa Kotkassa, kääntäen kuitenkin korvansa tamman suuntaan. Jo viimeisen sanansa kohdalla ori käännähti lähes tulkoon paikallaan ja lähti ravaamaan korkein ja kevyin askelin hieman kauemmaksi laumasta ja kiertäen sitten sen taakse, jääden paikalleen vahtimaan elämän menoa, silmiensä alla seurattavana jälleen yksi uusi hevonen.

[[ Tämä oli sitten tässä, kiitokset ja niin edes päin, pahoittelen lopun pienoisia hittauksia. ^^" ]]

~ Luinpas taitavasti, että kiireettömässä kännissä kohti tuleva Kotka. Olin hetken, että mitä...? xD ~

Tulikukka napsautti hampaitaan, mutta vain rauhoittelevasti. Kirjava kuitenkin hymyili edelleen huvittuneesti mikä kertoi, että tällä oli vain pahat mielessään.
Kukka kuitenkin käänsi uteliaana katseensa vastaan tulevaan vanhaan tammaan, ilmeisesti lauman johtajatammaan ja nyökäytti tälle päätään hetkellisesti ujostuneena. Jo kun Kotkaksi nimitetty aukaisi suunsa, Tulikukka tiesi pitävänsä tästä. Sarkastisuudesta ei voinut erehtyä ja oriinkin ilmeestä näki, ettei tämä ollut täysin tajunnut tulleensa näpäytetyksi. Itseasiassa koko pieni lauma vaikutti oikein mukavalta kun hän sitä vilkuili sivusilmällä.

"Älä huoli Kapu... tulen sulostuttamaan elämääsi vielä pitkän aikaa", Tulikukka huikkasi oriin kavahtaessa jaloilleen ja lähtiessä laukkamaan jo toiseen suuntaan. Kirjava huiskautti häntäänsä, nyökkäsi päätään Kotkalle ja lähti itse kevyesti ravaten katsomaan minkälaista väkeä laumaan oikeastaan kuuluikaan.

~ Näin ollen minäkin kiitän ja kumarran. :3 ~