Liittyminen: Arokotka

Varhainen aamu preerialla, tuuli työntää ruohonkorsia hiljaa pois tieltään ja värisyttää joen pintaa. On vielä hämärää, mutta itäisessä taivaanrannassa on havaittavissa aamuruskolle ominaista punerrusta. Joen toisella puolen avautui tiheä metsä kun taas toisella puolella hevoslauman hallitsema laaja ruohokenttä. Suurin osa laumasta oli käynyt makuulle mutta jotkut nuokkuivat seisaallaan, harvat olivat jo ruohonkin kimpussa. Noki nyhti rauhallisesti ruohoa suuhunsa hieman syrjempänä muusta laumasta, mutta seuraten silti tarkasti sen tekemisiä. Aamu oli epäilemättä oriin mieluisin vuorukaudenaika: silloin vain harvat jaksoivat häiritä sen ylhäistä rauhaa ja muutenkin preerian aamunkoitot olivat jotain niin upeaa, että sitä oli hankala sanoin kuvata. Vaikka sitä ei olisi heti karskista laumanjohtajasta uskonut, osasi Nokikin arvostaa luontoa ja sen kauneutta ainakin joissain määrin. Hyönteisetkään eivät olleet vielä heränneet viileään aamuun, vaan preeria oli hyvin hiljainen lukuunottamatta lintujen lurituksia ja tuulen huminaa. Noki oli hyväntuulinen ja hivenen raukeakin ja se näkyi leppoisasta olemuksesta ja ruumiinkielestä. Yhtäkkiä maiseman valaisi auringonvalo: auringonnousu oli tapahtunut yhdessä hetkessä. Noki hymähti itsekseen. Päivä oli virallisesti käynnistynyt.

[[ Thapahiska and her horse~ ]]

Auringon paiste valaisi Arokotkan tummaa harjasta. Ruskean eri sävyt säteilivät auringon valon mukana. Aamu oli parasta aikaa liikkua. Ei ollut liian kuuma, eikä kauhean monikaan tullut matkalla vastaan. Aro oli jo kulkenut pitkään, etsinyt laumaa johon liittyä. Turvaa johon tukeutua. Arokotka ei osannut kuvitella löytävänsä täältä laumaa. Yllätyksenään tamma haistoi useamman hevosen hajun ja lopulta selkeän karskeamaisen oriin hajun.
Rauhallisen käynnin avuin Aro jatkoi matkaansa kohti oria. Tamma asteli hieman pelokkain ja epävarmoin askelein, kumminkin jossain määrin rohkeasti. Olihan se pakko joskus kysyä. Hitaasti, mutta varmasti hevosen askeleet veivät tamman muutaman metrin päähän oriista.
"Aamuja."
Arokotka aloitti. Ääni ei todellakaan ollut uhkaava eikä koko tamman olemus muutenkaan. Hän oli varuillansa ja valmiina ottamaan jalat allensa ja juoksemaan nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Musta orii oli jossain määrin jopa pelottava näky pitkän yksinolon jälkeen.
"Olen Arokotka. Osaisitko auttaa minua löytämään tämän lauman johtajan?"

Muutama hermostunut steppaava askel kielivät epävarmasta olosta.

Noki oli sen verran uppotunut ruohon mutustamiseen, että tamman lähestyessä, kuvitteli se toisen kuuluvan laumaan jo ennestään eikä täten korvaansakaan lotkauttanut lähelle tunkevalle. Alentuvan näköinen tamma toivotti huomenet ja Noen teki mieli ärähtää 'painu hiiteen' tai edes jotain vastaavaa, mutta kuka ties, ehkä toisella olisi jotain tärkeääkin asiaa.
"Huomenta," ori murahti pitäen päänsä edelleen ruohon seassa ilmeisen epäkiinnostuneena ja suhteellisen torjuvanakin. Kun puhe kääntyi lauman johtajan etsimiseen Noelle raksahtivat asiat päässä hitaasti kohdalleen. Siinä vaiheessa sen pää kuitenkin kohosi salamana ylös ja suupieleen roikkumaan jäänyt ruohonkorsikin tipahti maahan. Noki tutkaili nopeasti Arokotkan ulkonäöllistä puolta. Epävarma ja alistuvainen, ei missään nimessä uhaksi laskettava, mutta hieman lössykän oloinen.
"Hemmetti, minun laumani reviirille tunkeudutaan noin vain itsestään ilmoittamatta ja ääntä päästämättä! Tekisi mieleni antaa pieni opetus sinulle, tamman retale!" Noki ärisi mutta oli itseasiassa hivenen pettynytkin. Ei uhittelevia ja väkivaltaisia nuoria - tai miksei vanhempia ja kokeneempiakin - oreja joiden kanssa saisi edes hieman tappelua aikaan. Lähtisi kerrankin aamu hyvin käyntiin! Ori puhisi ja mulkoili tammaa alta kulmiensa.
"Huvikseenko tulit häiritsemään vai oliko jotain asiaakin?" Noki murahti.